torstai 12. toukokuuta 2011

YES, I HAVE TO PRACTICE

palvelin esti yhteyden

yritin ladata uudelleen google talk palvelun koneelleni
palvelin esti yhteyden
mitä tämä tällainen on
täällä on kuuma
avaan ikkunan
ikkunastani näen vihreyttä
aikaa kaikkineen
vähennän vaatteitani
ensin kuitenkin tarvitsen lasillisen vettä
olla ja elellä

maanantai 9. toukokuuta 2011

YOU STILL CAN'T SEE IT ?

ilmaa ikkunasta ja jo kaikki

ajassa takuussa tuolilla kirjoituksessa kerronnassa tilassa voinnissa
tapahtuu kaikki tämän elämän myötä
kaikki on mahdollista
jatkuvuutta tällä tavalla
liikenteen melua
mitä nämä hiljaiset sanat tekevät täällä
kukaan ei odottanut sanojani
jättimukissa teetä
onko se vahvaa
tropiikin hedelmät
mustaa teetä
kuuntelen tietokoneen huminaa
mikä on ollessa
joko taas on ilta
aina jotakin
kirjoittelen täällä
mitä te sitten normaalisti teette tähän aikaan
mitä on
riittää kaikille
ethän tuhlaa aikaasi valittamiseen
istua nyt täällä koneen ääressä
nousen tuoliltani
kävelen toisen pöydän luokse
punaiselta tarjottimelta nostan jättimukin kahdella kädellä huulilleni
juon teetä
se on hyvän makuista
teetä juodessani katselin kuinka paljon lisää vihreää on tullut pihapuun oksille
19 astetta lämmintä
voi olla sitäkin lämpimämpää
naapuri nikkaroi
pilvisyyttä taivaalla
pyykkiä on pestäväksi
kirjoja on luettavaksi
lasten ääniä kuuluu isolta pihalta
ajassa kaikki
tuttuja sanoja
antaa taivalta
kokee ja mieltää saman tien
olla kaikki
kutakin hetkeä
lavuaari tukossa
ilmaa ikkunasta
olla ja elellä
sain tänään postia
THE MONASTERY STORE 
DHARMA COMMUNICATIONS 2011 CATALOG
SUPPORT FOR YOUR SPIRITUAL PRACTICE AT HOME
hieno luettelo
hienot värikuvat
olisipa rahaa tilata
tilaisin monen moista
en haikaile mitään
luin tänään muutaman runon
hanshan on erinomainen
aikaa kaikki
kaikki kaikkineen
mihin on tultu
olla mukana ajassa
odottelen että catherine herää
ehdimme jutella ennen kuin hän lähtee töihin
ajassa kaikki
mitä aika on
olemme rakastava pari
aika virtaa esteettä
mitä on nähty
ihmisen elämää
vointia kaikki
metron ääni
illan rauhaa
käynkö pesemään pyykkiä
pitikö minun tehdä jotakin erityistä
lakaisenko parvekkeen
pesenkö ovet
suoristan selkäni
katselen vaimoni kuvaa
rakastan vaimoani 

maanantai 2. toukokuuta 2011

tee maistuu ja kimmo framelius suoristaa selkänsä

verhot vedin kiinni
tv-uutiset valitsin ylen areenalta
jätin ne kesken
en halunnut katsella tv-uutisia
mukissa teetä
kuuntelen tässä koneen huminaa
kirjoittelen yhden lampun valossa
facebookissa käyty
samoin myspace ja you tube hoidettu
aikaa kaikkineen
täällä nyt sana sanalta eteenpäin
olemisen tapaa
ihminen itsekseen
ihminen omana itsenään
kävin katsomaan elokuvaa
windows media center ei toiminut
windows media player ei toiminut
otin dvd videon pois koneesta
ei toimi jos ei toimi
juon mukista teetä
ämpärissä on pyykkiä pestäväksi
olla ja elellä
kaikki aikanaan
nostin tuolia lähemmäksi pöytää
mihin on tultu
kahdella sormella kirjoittelen
aikaa kaikkineen
näitä tuttuja sanoja nyt
naapurista kuuluu puhetta
avaanko radion 
piiloudunko radion taakse
millaisen äänen valitsen suojakseni
ostanko kuulosuojaimet
mitä on aika
mihin nyt tähdätään
keskenkasvuiset nuoret miehet ovat perustaneet suomeen natsipuolueen
vastustavat värillisiä ulkomaalaisia
kuka osaa käyttäytyä
kuka on herrasmies
elämä on vapaa ja avoin
elämä tapahtuu
elämä etenee
mihin sinä käytät aikasi
elämä on valitsemista
kello tikittää
kellon viisari ei valitse suuntaansa
kello ei esitä mielipiteitä
toiset kulkevat ympäriinsä vaivaten toisia mielipiteillään
mielipiteistä ei ole mitään hyötyä
ne eivät edistä vuoropuhelua
kuka kylvää myrkkyä
kuka käyttää pehmeitä sanoja
20:57 kotona
en nyt kirjoita muuta