Näytetään tekstit, joissa on tunniste mieli. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mieli. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 12. elokuuta 2018

kannat tervetuliaiskilpeä portille

TERVETULOA. PAIKKA ON AUKI. PORTTI ON AUKI. MIELI ON AUKI. MIELI ON KAIKKIALLA. TUO MIELI KOTIIN.

sunnuntai 1. heinäkuuta 2018

istahdin jakkaralle

vedenkeittimen kohinaa
olla vaan
elää tässä
kirjoitan pari sanaa
mikä nyt olisi sopiva sana
sanoja tänne
tänne mahtuu sanoja
laitan pikakahvia
ihan mitä on
tätä aamua tällä tavalla
ihminen itsekseen
olemassaoloa
omakohtaisuutta
minä ja blogger
ihmisen taivalta
omat eväät
ei voi mitään
kaikki on mahdollista
etenen tällä tavalla
en puhele koiralleeni
ei minulla ole koiraa
kaksi sämpylää
kaksi kupillista kahvia
omat olot
rauhaa tällä tavalla
taittuu taival
kirjoittaminen vie minut kaikkialle
taittuu taival
tie vie
milloin ihminen pääsee perille
mitä sinulla on siinä
jäähdyttelen aamukahviani
istua nyt tässä
kirjoitan lauseeni loppuun

torstai 16. marraskuuta 2017

muistojen bulevardi

ajattelin sinua kuunnellessani muistojen bulevardi lähetystä
jäähdyttelelen tässä aamukahviani

tiistai 11. lokakuuta 2016

tämän kirjoitan vanhalla koneella

uusi kone on latauksessa
tee loppui
yö etenee
miten nyt voit
työ etenee
täällä minulla on kaikki kaikkineen
kaikki ovat vetäytyneet koloihinsa
niin se vaan on
mitä siihen sanot
kaikki elää
kaikki on elävää
vaihetta kaikkineen on koko totuus

maanantai 22. elokuuta 2016

tihkusateessa kannoin ostoksia kotiin

aikoja kaikkineen
kaikki askeleet
kuljet perille
jo söit leipää ja sipuliteemakkaraa
kiisseliä söit myös
taivalta
suuntaa
tuttuja sanoja
ei tässä mitään
jo juon mukista teetä
niin on aikoja
hämäryyttä
suuntaa kaikkineen
mitä tästä tulee
kohta sammutan koneeni
jatkan töitäni toisaalla

lauantai 26. maaliskuuta 2016

kamalan yksinäistä täällä on

kuinka nyt niin
kamalan yksinäistä on täällä yksinäistä
ilta etenee
kaikki on millä tavalla
aikaa kaikkineen
miltä kaikki tuntuu
avasin koneen
mitä täällä on
mikä
kuinka nyt sitten
taival
olmassaoloa
sanpka
kitjoita jotakin
mitä voi kirjoittaa
ei ole vastaanottajaa
yksinoloa
viestit katoavat nettiin
kaikki häviää
kaikki on millä tavalla
sanoja
millä tavalla nyt
lasista juon teetä
olla olemassa
istua nyt tässä koneen ääressä
mitä voi tehdä
en nyt jaksa lukea kirjaa
olot voinnit vaiheet
teen juon pois lasista
olla vaan
olemista
jouten
yksin
aika luo tilaa
kaikki menee
ei yhteyttä kehenkään
minne kaikki ihmiset ovat menneet
mitä nyt on tässä
kone kirjoittaa
ei minulla ole mitään kerrottavaa
aikaa
aikaa
aikaa
mitä aikaa se on
olemassaoloa
omakohtaisuutta
kirjoitan sanat pois
mitä tästä kaikesta nyt tulee
sumua sumua sumua
sumua sumua...
aikaa irti
kuinka irti on aika
ei pysy paikoillaan
kaikki irtoaa paikoiltaan
kuka pyyhkii kaikki sanat pois
mitään ei voi palauttaa
mitään ei jää tänne
hiekkaa kertyy koneen rakenteisiin
mitä hiekkaa ja pölyä sinä tässä näet
kaikkiko on turhaa
mitä sinulla on siinä
tarkkaileva mieli on tullut tinsä päähän

maanantai 15. helmikuuta 2016

ladataan

joko tämä on nyt käytössäni
ilmaa ikkunasta
kirjoitan pari sanaa
mitä tästä nyt tulee
ilta etenee
ihmisen mieltä
taivalta kaikkineen
ajankohdan taikaa
katso nyt tätäkin
tätä tämä nyt sitten on
osuuttani
sana sanalta eteenpäin
yksinäisyyttä edelleen
vielä ei ole kevät
kuka haluaa kevään
talvi-ilta kohdallani
eikö tämä nyt kelpaa
ilmaa ikkunasta
kovin kuuluu liikenteen kohinaa itäväylältä
mitä voin nyt tehdä
huuhdon kasvoni kylmällä vedellä
oalaan sitten koneen ääreen

maanantai 11. tammikuuta 2016

0:12 täällä se on yöni

en vielä nuku
istun koneen ääressä
ihminen itsekseen
yksikseen
koneen huminaa
ei se mitään
siinä kirjoitan pari sanaa
tämä on osa laajaa kirjoitustyötäni
kirjoittamisella ei ole loppua
näin se kaikki jatkuu
siinä olet
totisena tai ei

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

itsekseni

tuli nälkä
laitoin kattilan liedelle
kahden värin täysjyväpenne tuli valittua
avasin tonnikalapurkin : tonnikalaa mausteena chili
söin katsellen uudestaan the x files jaksoa
kippo tyhjeni
ruoka maistui
nyt tiskit odottavat
aina jotakin
avaan ikkunan

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

mihin

mihin nyt tulet
mukista juon kahvin pois
istun koneen ääressä
koneen huminaa
mitä on kaikki
istua nyt täällä
mitä tästä tulee
aikaa levällään
aikaa kenttänä
aikaa esillä
ajan puitteissa kaikki tämä
ihmisen elämää kokien
mitä se sitten oli
kaikki asiat
sunnuntain tilaa
sunnuntai hiljaa
kaikki läsnä
kirjoita pois
elämän aikaa kaikkineen
mitä nousee pinnalle
nopea hetki
kaikkiallinen hetki
katso nyt tätäkin
kerrontaa
elämisen riemua
sana sanalta eteenpäin
välillä ei tällä koneella pysy kirjoittamaan
tarvitsen uuden koneen
tarve elää
ei ole rahaa
mitä kulloinkin on
sanoja kertyy
toisella pöydällä kynä odottaa paperin päällä
joka pöydän ääressä kirjoittalen
aikaa kaikkineen
ei tässä mitään
elämän hiljaisuutta
että on
että on
kokonaisuutta tilannetta suuntaa energiaa
kaikki tapahtuu
kaikki on mahdollista
kirjoittelun tilaa
ei tässä nyt muutakaan
tyhjä kuppi
kuppi
vien kupin pois
astelen huoneen poikki
vien kupin tiskipöydälle
avasin ikkunan
puun lehdet ovat tippuneet pihapuun oksilta
harmaa pilvipeite taivaalla
ei ole mitään
hiljainen piha
ketään en näe ikkunastani
aikaa pois
mitä oikein kirjoittelen tänne
mihin elämä menee
olla ja elellä
tavalliseen tapaan kaikki
elän tätä päivää
mitä se sitten on
muutama sana kerrallaan
sen kun kirjoittelet
tilaa toimia
etenen
jo on tätä
mitä ?
tätä
en jää tähän istumaan
kirjoitan lauseeni loppuun
kirjoittamisella ei ole loppua
rauhaa
rauhallinen hetki
ei sanoja
ajatuksettomuus
kokeminen
kaikki tapahtuu
hengittämisen tilaa
vaikutusta
näkemystä
katselen ulos ikkunasta
jään tänne
liian hämärää kirjan lukemiseen
mitä teen seuraavaksi
olen jo siellä
katselen mitä ylen areenalla on 
valitsen jotakin
elämä on valitsemista